Luonnokas tarina

Luonnokas - Lennokas – Luonnonlapsi

Näin voisi kuvata niin Luonnokasta kuin yrittäjäänsä Anu Rosenbergia. Luonnokas-nimi juontaa luonnosta ja Anulle tärkeästä luontosuhteesta, mutta myös Kalevalasta ja kansanperinteestä. Kansanperinteessä Luonnokas on henkilö, jolla on voimakas luonto. Kalevalassa taas luonnokkaat ovat kalevalaisen kansanrunouden tuntemia taruolentoja, jotka myös yhdistetään usein kapeisiin eli taivaallisiin henkiolentoihin. Suomalaisen saunankulttuurin tarina juontaa myös pitkälle Kalevalaan ja kansanrunouteen. Kansanrunousjulkaisut vakiinnuttivat saunan ja kylpemisen kuvauksen suomalaiseen kirjallisuuteen. Melkein kaikilla Kalevalan sankareilla oli oma saunansa.
Tiesitkö muuten sen, että saunakulttuurin ylläpito oli Kalevalassa naisten vastuulla? Kalevalassa morsianta neuvotaan miehelään tultuaan pitämään huolta siitä, että apelle ja anopille on illoin sauna valmiina ja Lemminkäinen pyytää äitiään ja Ilmarinen sisartaan lämmittämään saunan ennen suuria koitoksia. Aino taasen taittelee vastaksia lehdossa.
Luonnokas-yrityksen nimi ja suomalainen saunakulttuuri kertoo siis monta tarinaa.

Anun tarina

Luonnokkaan lauteilla puuhailee yrittäjä, saunaterapeutti ja luonnonvaratuottaja Anu Rosenberg. Anu on perustanut yrityksensä rakkaudesta saunaan, perinteisiin, luontoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Unelma hyvinvointialan yrityksestä on kytenyt vuosien ajan, ja kun Anu löysi saunaterapian vuonna 2014, päätös yrittäjäksi ryhtymisestä oli helppo.

Siirtymistä hyvinvointialan yrittäjäksi edelsi pitkä työura taloushallinnon erilaisissa tehtävissä niin yrittäjänä kuin ulkopuolisellakin työskennellen. Toimistotyö ei kuitenkaan vuosien edetessä tuntunut enää omalta, ja jo vuonna 2007 Anu lähti opiskelemaan mielessään alanvaihto. Metsäluonnonhoitajan opinnoista ei virinnyt uutta ammattia, mutta ne toivat harrastuspuolelle paljon mielekkyyttä. Jo ennen opintoja Anu harrasti metsästystä, nyt mukaan tuli myös metsänhoito. Ajatukset luontoon liittyvästä alanvaihdosta jäivät kuitenkin kytemään. Mielessä pyöri ajatus luonnon ja hyvinvoinnin yhdistämisestä. Niin sai alkunsa idea saunaterapiaa tarjoavasta yrityksestä, ja Hyvinvointi Kaarnikka käynnisti toimintansa vuoden 2015 alussa.

Omakohtaista kokemusta Anulla on kokonaisvaltaisen ja luonnonmukaisen hoidon hyödyistä ja se on yksi syy, miksi hän haluaa viedä eteenpäin saunaterapian sanomaa. Anu on kärsinyt koko aikuisiän massiivista migreenikohtauksista käyttäen lääkkeitä laidasta laitaan – omien sanojensa mukaan enemmän kuin laki sallii. Tällä hetkellä hän elää ilman lääkkeitä ja ilman migreenikohtauksia hoitaen itseään luonnonmukaisin keinoin. Anu uskoo, että kuuntelemalla kehoaan osaa valita itsellensä oikeat hoitomuodot sekä pysähtyä lepäämään silloin, kun se on tarpeen.